APURAHAT
Askon Säätiö jakaa kohdennettuja apurahoja, sekä vapaasti haettavia apurahoja. Antti Nurmesniemi- ja Teemu Hiltunen-apurahat ovat kohdennettuja. Askon Säätiön apurahat ovat vapaasti haettavia.
Askon Säätiön tarkoituksena on työskennellä kodinsisustuskulttuurin kehittämiseksi, kotien viihtyisyyden lisäämiseksi ja kodintekniikan edistämiseksi. Säätiö tukee suomalaisen muotoilu- ja ympäristökulttuurin kehittämistä ja lähiympäristömme teollisten tuotteiden laadun kohottamista.
ANTTI NURMESNIEMI -JATKOKOULUTUSAPURAHA
Askon Säätiö tukee Nurmesniemi -apurahalla suomalaisten muotoilijoiden ja arkkitehtien kansainvälistymistä. Vuosittain Säätiö myöntää 1-2 enintään 21 000 euron suuruista apurahaa ulkomaiseen jatko-opiskeluun tai työharjoitteluun.
TEEMU HILTUNEN -APURAHA
Teemu Hiltunen -apuraha jaetaan joka kevät Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijalle opettajakunnan tekemän ehdotuksen perusteella. Apuraha on 2 500 euron suuruinen.
ASKON SÄÄTIÖN APURAHA
Askon Säätiö myöntää kohdeapurahoja erilaisiin muotoilun ja arkkitehtuurin suunnittelu- ja tuotekehityshankkeisiin, jotka toteuttavat Säätiön toiminnan tarkoitusta. Kohdeapurahaa voi hakea myös kansainväliseen toimintaan.
ANTTI NURMESNIEMI -JATKOKOULUTUSAPURAHA
Askon Säätiö tukee Nurmesniemi -apurahalla suomalaisten muotoilijoiden ja arkkitehtien kansainvälistymistä. Vuosittain Säätiö myöntää 1-2 enintään 21 000 euron suurusta apurahaa ulkomaiseen jatko-opiskeluun tai työharjoitteluun.
Apurahaa haetaan vapaamuotoisella, mieluiten sähköisellä, Askon Säätiön hallitukselle osoitetulla hakemuksella. Hakemus on oltava asiamiehellä kuluvan vuoden huhtikuun viimeiseen päivään mennessä. Hakemuksesta tulee ilmetä myös perustelut aiotun opiskelupaikan valinnalle sekä oppilaitoksen ilmoitus opiskelupaikasta.
Hakemukset toimitetaan osoitteella heini.moisio@askonsaatio.fi
hdAskon Säätiö tukee Nurmesniemi -apurahalla suomalaisten muotoilijoiden ja arkkitehtien kansainvälistymistä. Vuosittain Säätiö myöntää 1-2 enintään 21 000 euron suurista apurahaa ulkomaiseen jatko-opiskeluun tai työharjoitteluun.
Apurahat myönnetään aina lukuvuodeksi syys- ja kevätlukukaudelle. Ne julistetaan haettavaksi helmikuun alussa ja hakuaika on huhtikuun loppuun. Apurahan hakijalla tulee olla Suomessa suoritettu muotoilun tai arkkitehtuurin kandidaatin tai maisterin tutkinto. Apurahaa voidaan käyttää opiskelusta aiheutuvien kulujen, sekä matka-, asumis- ja elinkustannusten kattamiseen. Apurahan saaja sitoutuu laatimaan Askon Säätiölle raportin opinnoistaan.
Apurahaa haetaan vapaamuotoisella, mieluiten sähköisellä, Askon Säätiön hallitukselle osoitetulla hakemuksella. Hakemus on oltava asiamiehellä kuluvan vuoden huhtikuun viimeiseen päivään mennessä. Hakemuksesta tulee ilmetä myös perustelut aiotun opiskelupaikan valinnalle sekä oppilaitoksen ilmoitus opiskelupaikasta.
Hakemukset toimitetaan osoitteella heini.moisio@askonsaatio.fi
Antti Nurmesniemi -apuraha on myönnetty tähän mennessä seuraaville henkilöille:
2001 Sisustusarkkitehti, taiteen maisteri Esa Vesmanen
2002 Arkkitehti Pekka Pakkanen ja muotoilija Kimmo Kankaanpää
2003 Muotoilija Heikki Naulapää ja taiteen kandidaatti Jussi Timonen
2004 Taiteen maisteri Mirjami Rissanen ja taiteen kandidaatti Anna Biese
2005 Taiteen maisteri Tiina Tynkkynen
2006 Taiteen maisteri Iiro A Ahokas ja muotoilija Mikael Silvanto
2007 Arkkitehti Maija Korkeela ja muotoilija Emmi Lahtinen
2008 Muotoilija Miika Heikkinen ja tekniikan kandidaatti Hilla Rudanko
2009 Tekniikan kandidaatti Ville Riikonen ja muotoilija Arttu-Matti Immonen
2010 Teollinen muotoilija Jussi Koskimäki ja arkkitehtiylioppilas, puuseppä Lars-Erik Mattila sekä teollinen muotoilija Lasse Oiva
2011 arkkitehti Jyri Eskola
2012 Muotoilija Alexander Brink ja muotoilija Kirsi Enkovaara
2013 Muotoilija Olli Hirvonen ja arkkitehti Inari Virkkala
2014 Muotoilija Oliver Lehtonen ja arkkitehti Elina Tenho
2015 Muotoilija Onni Aho ja arkkitehti Anis Souissi
2017 Muotoilija Tomi Laukkanen, muotoilija Lea Randebrock ja muotoilija Aleksi Remsu sekä arkkitehti Milla Nummikoski
2018 Arkkitehti Henrik Ilvesmäki ja muotoilija Pinja Piipponen
2019 Arkkitehti Henrik Ilvesmäki
2020 Arkkitehti Heini-Emilia Saari
2021 Arkkitehti Heini-Emilia Saari
2022 Arkkitehti Hanna Vikberg
2023 Arkkitehti Jaakko Torvinen
2024 Tekniikan kandidaatti Amanda Puerto-Lictenberg
TEEMU HILTUNEN -APURAHA
Teemu Hiltunen -apuraha jaetaan joka kevät Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijalle opettajakunnan tekemän ehdotuksen perusteella. Apuraha on 2 500 euron suuruinen.
Valtiosihteeri Teemu Hiltunen (1924–1997) oli monivaikuttaja, jolle Lahden kehitys ja tulevaisuus oli sydämen asia. Hän toimi pitkään valtiovarainministeriön valtiosihteerinä. Hän oli pitkäaikainen Askon Säätiön puheenjohtaja.
ASKON SÄÄTIÖN APURAHA
Askon Säätiö myöntää kohdeapurahoja erilaisiin muotoilun ja arkkitehtuurin suunnittelu- ja tuotekehityshankkeisiin, jotka toteuttavat Säätiön toiminnan tarkoitusta. Kohdeapurahaa voi hakea myös kansainväliseen toimintaan.
Suunnittelu- ja tuotekehityshankkeisiin voi hakea apurahaa 17.1.2025 mennessä. Säätiön hallitus päättää apurahoista helmikuun kokouksessaan.
Näyttelyhankkeisiin apurahaa voi hakea 1.8.-30.9.2025. Säätiön hallitus päättää apurahoista lokakuun kokouksessaan.
Säätiön hallitus huomioi myös teemahakujen ulkopuolella saapuneet kohdeapurahahakemukset perustellusta syystä.
34ätiön tarkoituksena on työskennellä kodinsisustuskulttuurin kehittämiseksi, kotien viihtyisyyden lisäämiseksi ja kodintekniikan edistämiseksi. Säätiö tukee suomalaisen muotoilu- ja ympäristökulttuurin kehittämistä ja lähiympäristömme teollisten tuotteiden laadun kohottamista.
MIHIN APURAHAA VOI HAKEA?
Askon Säätiö myöntää kohdeapurahoja muotoilun ja arkkitehtuurin taiteelliseen toimintaan ja luovaan työhön, tuotekehitykseen sekä alan ammattilaisten kansainvälistymiseen. Säätiö tukee myös muotoilun ja arkkitehtuurin syventävää koulutusta ja soveltavaa tutkimusta.
KOHDEAPURAHOJEN HAKU 2025
- Suunnittelu- ja tuotekehityshankkeisiin voi hakea apurahaa 17.1.2025 mennessä. Säätiön hallitus päättää apurahoista helmikuun kokouksessaan.
- Näyttelyhankkeisiin apurahaa voi hakea 1.8.-30.9.2025. Säätiön hallitus päättää apurahoista lokakuun kokouksessaan.
Säätiön hallitus käsittelee apurahahakemuksia seuraavan kerran 13.2.2025.
Silloin käsiteltävien apurahahakemusten tulisi olla perillä 17.1.2025.
Säätiön hallitus ottaa käsiteltäväkseen erityisestä syystä vain kiireellisiä hakemuksia varsinaisten apurahahakujen ulkopuolella.
Hakemukset toimitetaan osoitteella heini.moisio@askonsaatio.fi
RAHOITUSPÄÄTÖSTEN KESKEISIMMÄT KRITEERIT
- Askon Säätiön hallitus arvioi suunnittelu- ja tuotekehitys hankkeiden innovatiivisuutta, ratkaisuhakuisuutta ja vaikuttavuutta. Hallitus suhtautuu myönteisesti pitkäjänteisiin suunnitteluprosesseihin.
- Tutkimushankkeita arvioitaessa painotetaan hankkeiden näkemyksellisyyttä, toteutuskelpoisuutta ja pitkäjänteistä vaikuttavuutta. Tutkimuksen kytkeytyminen ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin katsotaan eduksi.
- Näyttelysuunnitelmissa on osoitettava hankkeen vaikuttavuus ja sen merkitys suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun tunnettavuudelle. Hallitus huomioi näyttelyhankkeita arvioidessaan niiden kuratoinnin.
Hakijan tulee ottaa huomioon Säätiön toiminnan tarkoitus ja esittää hakemuksessaan, miten hanke vastaa siihen.
HAKEMUS
- Hankkeen kuvaus ja tavoitteet
- Mistä hankkeesta on kysymys, miten se edistää suomalaista muotoilua tai arkkitehtuuria ja nostaa tuotteiden laatua sekä mikä on hankkeen vaikuttavuus. Hankkeen tavoitteet kuvataan ytimekkäästi ja yleistajuisesti.
- Hakemukseen liitetään hakijan CV ja portfolio.