Askon Säätiön 50-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettävä kilpailu etsii ratkaisuja kodin tulevaisuuteen. Vuodenvaihteessa sulkeutuneeseen, kansainväliseen kilpailuun saapui yhteensä 152 ehdotusta 20 eri maasta. Puolet töistä tuli Suomesta, jonka jälkeen eniten Kiinasta ja Isosta-Britanniasta. Maanosista edustettuina ovat Eurooppa, Pohjois- ja Etelä-Amerikka sekä Aasia. Kaukaisin ehdotus saapui 10 900 kilometrin päästä Ecuadorista. Useita ehdotuksia saapui muun muassa Yhdysvalloista, Taiwanista ja Tanskasta. Mukana on sekä yksittäisiä suunnittelijoita että työryhmiä.
Kilpailun toiseen vaiheeseen eli finaaliin on valittu kymmenen työtä. Kilpailijat hiovat ehdotustaan kevään aikana ja jättävät jatkokehitetyn version kesäkuuhun mennessä. Ehdotukset sisältävät arkkitehtuuria, tuotteita, teknisiä ratkaisuja ja näiden kombinaatioita.
Kansainvälisessä juryssa on viisi kokenutta tuomaria: teollinen muotoilija ja tuomariston puheenjohtaja Hannu Kähönen, arkkitehti Helena Sandman, design-alan strategiakonsultti Jane Withers, professori ja arkkitehti Pertti Kareoja sekä professori Eric C. Yim. Palkintolautakunta kiinnittää huomiota töiden innovatiivisuuteen, tarkoituksenmukaisuuteen sekä kaupalliseen ja teolliseen toteutuskelpoisuuteen sekä muotoilun laatuun. Työt arvostellaan nimettöminä.
Pääpalkinto on 30 000 euroa, toinen sija 15 000 euroa ja kolmas 10 000 euroa. Lisäksi kaikki finalistit palkitaan 2 000 eurolla.
Voittajat julkistetaan syyskuussa ja finalistitöistä järjestetään näyttely Helsinki Design Weekillä 7.-17.9.2017.
<< Paluu