Historia

Aukusti Asko-Avonius

Aukusti Asko-Avonius syntyi vuonna 1887 kahdeksantena lapsena Heikki ja Liisa Avoniuksen perheeseen Pälkjärven pitäjässä Jänisjärven rannalla.

Aukusti pääsi Sortavalassa Mäkisen puusepänammattikouluun, josta valmistuttuaan alkoi jo katsoa huonekalutehtaan paikkaa Sortavalasta. Aukusti työskenteli kuitenkin ensin maan kuuluisimman huonekalutekijän eli Nikolai Bomanin verstaassa ja sitten Ruotsissa.

Aukusti perusti Lahden Puusepäntehtaan 1918 Vesijärvenkatu 3:een. Hän valitsi Lahden kaupungin, koska vesistöjä myöten sai hyvää koivutavaraa ja rautatie muodosti myös kuljetusyhteydet. Kahdeksan vuotta myöhemmin tehdas siirtyi aseman viereen Vuoksenkadulle, jossa se on vieläkin.

Askon tehtaista tuli Pohjoismaiden suurin huonekalutehdas ja myymälöitä oli Saksassa,Belgiassa, Lontoossa ja Pohjoismaissa. Upo Oy täydensi kodinkoneillaan keittiöiden tuotevalikoimaa.

Aukusti Asko-Avonius oli ystävällinen ja kohtelias johtaja, joka avokätisesti tarjoili kaikille työntekjöille kahvit kaksi kertaa vuodessa ja vieraili tehdassaleissa päivittäin.

Vanhuuden päivänsä hän vietti Laitialan kartanossa, jossa harjoitettiin laajaa karjataloutta, kanankasvatusta, viljelyä ja metsätaloutta. Aukusti patosi Vesijärven rannoilta lisää viljelyalaa lehmien ja mullien laitumiksi. Aukusti kuoli kotonaan Laitialassa vuonna 1965.

Viola Asko-Avonius

Viola Asko-Avonius syntyi 3.9.1903 Vaasassa. Perhe asui Kouvolassa, jossa Juho Manner ja hänen perheensä hoitivat Mannerin leipomoa ja kauppaa.

Viola valmistui Helsingin Kauppakorkeakoulusta ekonomiksi ja työskenteli Outokummussa ja Mannerissa, kunnes meni naimisiin Aukusti Asko-Avoniuksen kanssa 1939. Heille syntyi kolme lasta Sirpa, Lauri ja Mirjami. Viola oli kielitaitonen ja laajasti sivistynyt nainen, joka osallistui miehensä rinnalla ja varsinkin hänen koulemansa jälkeen Asko-Upo OY:n johtoon ja Askon Säätiön hallituksen toimintaan. Viola kuoli 3.1 1974.